Ympäristökatsaus

Jätteidenkäsittelyalueiden yhtenä päätavoitteena on, ettei niistä aiheudu haittaa ympäristölle pitkälläkään aikavälillä. Ympäristöluvat määrittävät tarkkaan Kiertokapulan toiminnan raamit. Näiltä sivuilta löydät vuoden 2022 ympäristöraportoinnin tietoja.

Jätteidenkäsittelyalueiden rakentamisen, hoidon ja valvonnan vaatimuksia ohjataan ympäristö- ja jätelainsäädännön avulla. Tavoitteena on mm. pinta- ja pohjaveden, maaperän sekä ilman pilaantumisen ehkäiseminen. Kaikilla Kiertokapulan jätteidenkäsittelyalueilla on omat, ympäristölupiin perustuvat ympäristöntarkkailuohjelmansa, joissa määritellään tarkasti, mitä kaikkea ja kuinka usein ympäristöstä mitataan ja seurataan.

Tarkkailuohjelmat eroavat toisistaan joissain tapauksissa huomattavastikin mm. ympäristöluvan vaatimuksien, valvovan viranomaisen, alueen eri toimijoiden sekä käsittelyalueen erityisominaisuuksien vuoksi. Myös se, mitä toimintoja alueella on historian aikana ollut, vaikuttaa tarkkailuohjelmaan. Viranomaisten vaatiman ympäristöseurannan lisäksi laajennamme seurantaa tarpeen mukaan. Seurantatulosten raportointi on tärkeä osa kokonaisuutta. Toimintaa valvovat alueelliset ELY-keskukset sekä kuntien ja kaupunkien ympäristöviranomaiset.

Tietoa jätteidenkäsittelyalueista

JätteidenkäsittelyalueKiertokapulan hallintaanPinta-alaLiikennemäärä vuonna 2022Vastaanotetut jätteet
Kapula, Hyvinkää199329 ha71 637 autoa25 402,44 tonnia
Karanoja, Hämeenlinna199733 ha75 026 autoa246 847,27 tonnia
Puolmatka, Järvenpää20072,9 ha78 250 autoa36 601,19 tonnia
Lumikorpi, Valkeakoski20102,7 ha22 873 autoa3 912,70 tonnia
Metsä-Tuomela, Nurmijärvi20192,7 ha26 218 autoa8 987,61 tonnia