Ympäristökatsaus

Kiertokapulan viidellä jätteidenkäsittelyalueilla vastaanotetaan ja käsitellään monenlaisia jätteitä. Vastaanotettujen jätteiden hyötykäyttöaste on noin 98 %, eli suurin osa jätteestä jatkaa matkaansa hyödynnettäväksi joko materiaalina tai energiana.

Ympäristöntarkkailuohjelmat ohjaavat toimintaa

Jätteidenkäsittelyalueiden yhtenä päätavoitteena on, ettei niistä aiheudu haittaa ympäristölle pitkälläkään aikavälillä. Ympäristöluvat määrittävät tarkkaan Kiertokapulan toiminnan raamit. Näiltä sivuilta löydät vuoden 2019 ympäristöraportoinnin tietoja.

Jätteidenkäsittelyalueiden rakentamisen, hoidon ja valvonnan vaatimuksia ohjataan ympäristö- ja jätelainsäädännön avulla. Tavoitteena on mm. pinta- ja pohjaveden, maaperän sekä ilman pilaantumisen ehkäiseminen. Kaikilla Kiertokapulan jätteidenkäsittelyalueilla on omat, ympäristölupiin perustuvat ympäristöntarkkailuohjelmansa, joissa määritellään tarkasti, mitä kaikkea ja kuinka usein ympäristöstä mitataan ja seurataan. Ohjelmien lisäksi ympäristömittauksia tehdään aina tarpeen mukaan. Seurantatulosten raportointi on myös tärkeä osa kokonaisuutta.
Toimintaa valvovat alueelliset ELY-keskukset sekä kuntien ja kaupunkien ympäristöviranomaiset.

Kiertokapulan ympäristöpolitiikka

Viranomaisohjauksen ja lainsäädännön lisäksi Kiertokapulan oma ympäristöpolitiikka ohjaa toimintaamme seuraavasti:

Tehtävänämme on yhdyskunta- ja biojätteen käsittelyn järjestäminen toiminta-alueellamme. Lisäksi hoidamme järjestetyn jätehuollon kunnissa sopimuksen mukaan. Huolehdimme hyötyjätteiden ja vaarallisten jätteiden keräyksestä, kuljetuksesta ja hyödyntämisestä. Annamme toimintoihimme liittyvää ja jätelakiin perustuvaa neuvontaa sekä viestimme ympäristöasioistamme eri kohderyhmille.

Ympäristöasiat kuuluvat perehdytysprosessiimme. Ohjeistamme ja koulutamme henkilöstön työtehtävien mukaan määräytyvällä tasolla.

Tarkkailemme jatkuvasti toiminnastamme aiheutuvia ympäristövaikutuksia sekä noudatamme ympäristölainsäädännön ja viranomaisten määräyksiä. Sitoudumme vähentämään ympäristöhaittoja ympäristöjärjestelmämme mukaisesti ja huomioimme tämän toimintojemme kehittämisessä sekä investointien suunnittelussa.

Tämän varmistaaksemme toteutamme ympäristöohjelmaa ja katselmoimme toimintamme vuosittain sekä sisäisissä että ulkoisissa auditoinneissa.