Pinta- ja pohjavesien tarkkailu

Vuoden 2019 aikana pintavesinäytteitä otettiin Karanojalla ja Kapulassa kolme kertaa. Taulukossa E on ilmoitettu analyysitulosten keskiarvot. Kapulassa pintavesinäytteet otetaan ennen kaatopaikkaa, kaatopaikan kohdalta ja kaatopaikan jälkeen. Kaatopaikan yläpuolisesta pisteestä saatiin vuoden aikana yksi näyte. Karanojalla pintavesinäytteet otetaan kaatopaikan ohi virtaavasta Karanojasta ennen ja jälkeen kaatopaikan sekä kohdasta, jossa Karanoja laskee Lähdelampeen.

Kapulassa on tarkkailussa seitsemän ja Karanojalla viisi pohjavedentarkkailukaivoa. Jätteidenkäsittelyalueilla otettiin pohjavesinäytteitä kaksi kertaa vuonna 2019.

Kapulan jätteidenkäsittelyalueella vuonna 2011 aloitettua pohjaveden suojapumppausta jatkettiin vuonna 2019. Suojapumppauksella pyritään muuttamaan pohjaveden virtausolosuhteita ja estämään haitta-aineiden leviämistä pohjavedessä. Kaatopaikalle rakennettavat pinta- ja reunarakenteet estävät osaltansa haitta-aineiden kulkeutumisen veden mukana pois kaatopaikalta.