Kiertokapula yhtiönä

Vastaamme yhdyskuntajätehuollosta Kanta-Hämeessä, Etelä-Pirkanmaalla ja Keski-Uusimaalla. Kiertokapulan omistajakuntia ovat Hattula, Hausjärvi, Hyvinkää, Hämeenlinna, Janakkala, Järvenpää, Kerava, Loppi, Mäntsälä, Nurmijärvi, Riihimäki, Tuusula ja Valkeakoski. Tarjoamme palvelujamme ensisijaisesti omistajakunnillemme, mutta meiltä löytyy myös räätälöityjä ja kustannustehokkaita jätteidenkäsittelypalveluja teollisuuden ja kaupan tarpeisiin.

Kiertokapulalla on viisi jätteidenkäsittelyaluetta. Ne sijaitsevat Hyvinkäällä, Hämeenlinnassa, Järvenpäässä, Nurmijärvellä ja Valkeakoskella. Jätteidenkäsittelyalueisiimme voi tutustua kotisivuillamme.

Strategiamme edistää rohkeasti hyvää ja turvallista ympäristön tilaa, toimivia kiertotalouden palveluja ja uutta innovatiivista liiketoimintaa. Strategia nostaa esiin kestävän kehityksen ja sen edistämisen. Tunnistamme YK:n kestävän kehityksen tavoitteista toimintamme kannalta olennaisimmat. Näitä tavoitteita ovat kestävä teollisuus, innovaatioita ja infrastruktuureja, kestävät kaupungit ja yhteisöt, vastuullista kuluttamista, ilmastotekoja sekä yhteistyö ja kumppanuus.

Yhtiön missiona on edistää osakaskunnissamme hyvää ympäristön tilaa ja resurssitehokkuutta sekä tuottaa kilpailukykyisiä palveluja asiakkaillemme. Tunnuslauseemme on myös vuosia ollut ”vastuullisia ympäristötekoja”. Vuonna 2021 aloitettua strategiaa toteuttaessamme havaitsimme, että vastuullisuusteema pitää tuoda vielä selkeämmin esiin ja laatia sille oma, tavoitteellinen toteuttamisohjelma. Vastuullisuusohjelmaan voi tutustua kotisivuillamme.

Organisaatio

Kiertokapulan organisaatioon kuuluu kaikkiaan noin 90 henkilöstön jäsentä. Ylin päätösvalta on hallituksella. Yhtiön toiminnasta vastaa toimitusjohtaja Mikko Koivulehto tukenaan johtoryhmä, johon hänen lisäkseen kuuluvat:

  • kehitysjohtaja Tero Helin
  • vastaanotto- ja käsittelypäällikkö Matti Niittymäki
  • henkilöstöpäällikkö Sari Pousi-Heinonen
  • viestintäpäällikkö Piia Kokko
  • talous- ja hallintopäällikkö Pekka Sahlberg
  • palvelupäällikkö Liisa Sivusaari

Toimialueemme